Kierrä maailma yhdessä päivässä – Matkamessuilla mukana ennätysmäärä maita
Maailman ympäri Messukeskuksessa
Matkamessut tekee tänä vuonna uuden ennätyksen mukana olevien maiden määrässä: Helsingin Messukeskuksessa voi ensi viikonloppuna tutustua yhteensä 80 eri maan tarjontaan.
Suomalaisten suosikkikohteiden kuten Ruotsin, Viron, Kreikan, Espanjan ja Turkin ohella mukana on muun muassa seitsemän sellaista maata, jotka eivät ole koskaan aiemmin esittäytyneet Matkamessuilla.
Tämän vuoden ensikertalaisia messuilla ovat viinimaana tutuksi tullut Chile, Balkanin monikulttuurisin valtio Serbia, Ranskalle kuuluva Intian valtameren piskuinen saarivaltio Reunion ja Pohjois-Afrikan Sudan. Myös kymmenien kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden maa Nicaragua sekä Karibian alueella sijaitsevat eksoottiset Jamaika ja Anguilla osallistuvat tapahtumaan ensimmäistä kertaa.
Lisäksi paluun Matkamessuille tekevät Botswana, Etelä-Afrikka, Marokko, Tanska ja Gambia.
– Globalisoituminen näkyy matkailussa maapallon kutistumisena. Lukuisten erikoisten valtioiden mukanaolo Matkamessuilla kertoo suomalaisten kasvavasta innosta matkustaa kauemmas ja eksoottisempiin kohteisiin, kertoo Suomen Messujen myyntiryhmäpäällikkö Inna-Pirjetta Lahti.
Katso lista osallistujamaista Rantapallon messusivustolta!
Lähde: Suomen Messut
Kuva: Suomen Messut / J. Akhoun