Kaukojunien matka-ajat pitenevät
Kymmenen minuuttia lisää matka-aikaa
VR:n kaukojunien aikataulut muuttuvat 31. lokakuuta ja Allegro-junien aikataulut jo 30. lokakuuta.
Useimpien muutosten tavoitteena on parantaa junaliikenteen täsmällisyyttä tulevana talvena. Aikataulut muuttuvat eniten häiriöalttiilla Tampere−Jyväskylä−Pieksämäki-välillä, missä matka-ajat pitenevät keskimäärin kymmenellä minuutilla.
Vuoroihin lisää liikkumavaraa
Yksittäisten junien matka-ajat pitenevät enimmillään 15 minuuttia ja toisten taas nopeutuvat joillakin minuuteilla riippuen siitä, kuinka junakohtaamiset saadaan sujuvasti järjestettyä yksiraiteisella rataverkolla. Myöhästelyt Tampereen ja Pieksämäen välillä heijastuvat nopeasti myös muun Suomen junaliikenteeseen.
Pendolinojen aikatauluihin lisätään liikkumavaraa kaikkialla Suomessa, kun Pendolinon kallistusjärjestelmän tuomaa hyötyä ei enää oteta huomioon aikatauluissa. Kallistusjärjestelmä sallii nopeamman ajon myös kaarteissa.
Uudet aikataulut VR:ltä
Uudet aikataulut selviävät esimerkiksi VR Matkahausta tai VR:n asiakaspalvelusta numerosta 0600 41 900 (1 euro/puhelu + pvm), sekä juna-asemilta.
Kuva: Soile Laaksonen/ VR Group