Katso Helsinki-päivän tärpit: ilmaisia tapahtumia ympäri kaupunkia
Kaupunkilaiset mukana juhlapäivän järjestelyissä
Tärkeimmässä roolissa Helsinki-päivänä ovat helsinkiläiset itse, jotka tuottavat suurimman osan ohjelmistosta ja lähtevät liikkeelle runsain joukoin juhlistamaan päivää ympäri kaupunkia.
– Helsingin syntymäpäivä on tärkeä juhla kaupunkilaisille, ja myös tänä vuonna osanotto ohjelmatuotantoon on ollut erittäin innokasta. Helsinki-päivä mahdollistaa myös pienten toimijoiden ja jopa yksittäisten kaupunkilaisten osallistumisen ohjelmatuotantoon, sanoo tapahtuman tuottaja Marianne Saukkonen Visit Helsingistä.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen avaa Helsinki-päivän ja kutsuu kaupunkilaiset perinteisesti aamukahville kello 9. Tänä vuonna kahvitellaan Senaatintorilla, missä juhlinta jatkuu maakuntajuhlien ja Pop-up Pohjanmaan ohjelman parissa. Aamukahvituksia pidetään myös eri kaupunginosissa.
Sibeliusta, designia, tykkisluuppipurjehduksia ja Suomi-popin supertähtiä
Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuosi näkyy tämän vuoden ohjelmistossa. Esimerkiksi Sibelius-monumentilla esitetään kaikenikäisille sopiva, visuaalinen ja musiikkiin pohjautuva Sibeliuksen satu -esitys. Opastetuilla Sibelius-kierroksilla saa taas elävästi kokea Sibeliuksen Helsingin.
Muotoiluteemaista ohjelmaa löytyy runsaasti. Design Districtin järjestämä Designsuunnistus on uutuus, jossa etsitään Helsingistä piiloja, joista löytyvät designaarteet löytäjä saa pitää. Helsinki-päivänä on myös vapaa pääsy Arabian museoon ja Galleria Arabiaan sekä ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua yleisöltä muutoin suljettuun Arabian Taideosastoon.
Helsinki-päivänä on mahdollisuus myös kokeilla ennakkoon kesällä Suomenlinnan ympäristössä seilattavia tykkisluuppipurjehduksia. Ainutlaatuisella historiallisella 1700-luvun tyylisellä tykkisluuppialus Dianalla voi matkata Helsinki-päivänä kolmella eri reitillä sähkömoottorilla ja sään salliessa myös purjein.
Radio Aallon Helsinki-päivän konsertti Kaisaniemessä on yksi odotetuimmista tapahtumista. Esiintymislavalle nousevat muun muassa Haloo Helsinki!, Elastinen, Poets of the Fall, Kasmir, Sunrise Avenue ja Jenni Vartiainen.
Lähde: Visit Helsinki
Kuva: Visit Helsinki / Rami Hanafi