Julkkisten matkakohteet – täällä George Clooney lomailee
Julkkisten perässä maailmalle
Etsitkö täydellistä lomakohdetta vuodelle 2012? Kohdevinkkejä kannattaa ottaa vastaan esimerkiksi julkkiksilta, joista monilla on jo tulevan vuoden lomakohdevalinta selvillä.
George Clooney suuntaa kuluvana vuonna Afrikkaan, missä mies on aiemminkin vieraillut useampaan otteeseen. Clooneyta kiehtoo myös Como-järven alue Italiassa, joka on miehen mukaan yksi maailman kauneimmista paikoista.
Afrikka kiinnostaa Clooneyn lisäksi myös muita julkkiksia. Scarlett Johannsonin suunnitelmissa on matkustaa tänä vuonna Keniaan ja vierailla Dadaabin pakolaisleirillä.
Lomakohteita lähellä ja kaukana
Kaukomaat kiehtovat Hollywood-tähtiä. Stephen Baldwinin matkakohteena on tänä vuonna Kiina ja tarkemmin sanottuna maan pääkaupunki Peking. Queen Latifah puolestaan suuntaa muutamaa leveysastetta alemmas, eli kenguruiden luo Australiaan.
House-televisiosarjasta tuttu Jennifer Morrison sen sijaan pysyttelee kotoisasti Amerikan kamaralla. Morrison suuntaa lomallaan Powers Laken rannalle Wisconsiniin, joka näyttelijättären mukaan on viehättävä paikka pohdiskella asioita.
Lähde: New York Post
Kuva: Flickr/csztova