Jenkkisivusto: “Matkusta Suomeen vuonna 2016” – tässä syyt
Matkoja kohteeseen Suomi
Suomea suositellaan matkakohteena
Amerikkalaisen talouslehti Forbesin verkkosivuilla on julkaistu lista kohteista, joihin kannattaa matkustaa vuonna 2016. Mukana seitsemän kohteen joukossa on myös Suomi.
Yksilöllisiä matkoja räätälöivän matkatoimisto Black Tomaton laatimalta listalta kerrotaan löytyvän sekä uusia suosiotaan vasta kasvattavia kohteita että vanhoja kestosuosikkeja.
Artikkelissa rohkaistaan reissaajia suuntaamaan Suomeen siitäkin huolimatta, että se tunnetaan kylmästä ilmastostaan. Kesäkuukausina Suomen kehutaan olevan kaunis ja houkutteleva vaihtoehto Euroopan suurimmille turistikeskittymille.
Suomen valttikorteiksi nostetaan kotimaan lähes 188 000 järveä sekä sen “lumoava syrjäisyys”. Veden Suomessa kerrotaan olevan yksi puhtaimmista maailmassa.
Aktiviteettivinkkinä matkailuasiantuntijat kehottavat reissaajia joko pyöräilemään tai veneilemään Turun saaristossa ja ottamaan kaiken irti kesäkuukausien valoisuudesta.
Suomen lisäksi listauksessa suositellaan vuoden 2016 matkakohteiksi Etiopiaa, Islantia, Filippiinejä, Espanjaa, Sri Lankaa ja Taiwania.
Lähde: Forbes
Kuva: Turku Touring