Idols auttaa Kambodzassa ja Haitissa
Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä konsertti seuraa American Idol Gives Back -konseptia, joka on saanut valtavan suosion Yhdysvalloissa.
Apua kehitysmaiden lapsille ja nuorille
Suomen Idols tekee hyvää -konsertti järjestetään yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
– Toivomme, että konsertti innostaa suomalaiset lahjoittamaan kehitysmaiden nuorten hyväksi. Tavoitteena on, että näillä varoilla voimme tukea köyhyyden poistamista samanlaisissa maissa kuin Haitissa ja Kambodzassa, jotka ovat tämän ohjelman esimerkkimaita, kertoo Kirkon Ulkomaanavu toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala.
Konsertin juontavat Ellen Jokikunnas ja Heikki Paasonen, joista molemmat ovat tutustuneet apua kaipaavien maiden oloihin myös henkilökohtaisesti.
Ellen ja Jone Haitissa
Ellen vieraili Haitissa yhdessä Idols-tuomari Jone Nikulan kanssa.
– Haiti on paikka, jossa vaaran todella aistii. Jouduimme välillä jopa lähtemään kuvaustilanteista pois ihmisten uhkaavien reaktioiden vuoksi, muistelee Ellen.
Haitin pääkaupunki Port-au-Prince on rakennettu mutaiselle rinteelle. Reilun vuoden takaisen maanjäristyksen tuhoja ei ole vieläkään saatu korjattua, vaan ihmiset asuvat edelleen telttakylissä tai hätäisesti kootuissa hökkeleissä. Rakennusmateriaalista on pulaa
– Port-au-Princessä näyttää kuin järistys olisi ollut kuukausi sitten, vaikka siitä on jo yli vuosi, kuvaa Jone näkemäänsä.
– Haitin maanomistusrekisterit tuhoutuivat järistyksessä, joten ihmiset eivät voi todistaa omistavansa tonttejaan ja jälleenrakennus vaikeutuu. Lisäksi Haitin metsät on aikanaan hakattu tv-tasoiksi Amerikkaan, joten materiaaliakaan ei ole juuri saatavilla. Ihmiset asuvat hökkelikylissä, joissa vesivessa on suuri ylellisyys.
Haitin rajanaapurilla asiat ovat merkittävästi paremmin. Tänäkin vuonna moni suomalaismatkailija on vieraillut vain muutamien satojen kilometrien päässä Haitin katastrofialueista.
– Pitää muistaa, että saaren toinen puolisko on Dominikaanista Tasavaltaa, jolla ei mene lainkaan huonosti, toteaa Jone.
Haitissa koettiin valoisiakin kohtaamisia.
– Eräässä maalaiskylässä tapasimme pojan, joka ilmoitti ryhtyvänsä presidentiksi ja tekevänsä kaikkensa maan asioiden kuntoon laittamiseksi. Hän opiskelee Kirkon Ulkomaanavun ylläpitämässä koulussa, kertoo Ellen.
Kambodza kaipaa perspektiiviä tulevaisuuteen
Kambodzan tilanne on toisenlainen kuin Haitin. Maassa ei ole koettu akuuttia katastrofia, kuten Haitissa, vaan kyse on köyhyyden kumuloitumisesta ja yhteiskunnan kyvyttömyydestä huolehtia kansalaisistaan.
– Kambodzan ongelma on perspektiivin puuttuminen, pohtii maahan tutustunut Heikki Paasonen.
– Tulevaisuutta on vaikea suunnitella, jos suurimmat huolet keskittyvät päivittäiseen selviytymiseen. Lapsen suurin toive saattaa olla, että olisipa riisiä riittävästi, jotta vanhemmat eivät lähettäisi koulun sijaan peltotöihin.
HIV on Kambodzassa yleinen, mutta edellytykset sen hoitoon puuttuvat.
– Maassa ei ole minkäänlaista sairasvakuutusjärjestelmää. Kaikki on perheen varassa. Kohtasin Kambodzassa pojan, jonka molemmat vanhemmat olivat kuolleet aidsiin. Todennäköisesti myös pojalla itsellään on HIV-virus. Mutta koska keinoa asian selvittämiseksi ei hänen elämänolosuhteissaan ole, elää poika aivan normaalia arkea tilannettaan edes tajuamatta. Jossain vaiheessa hän sairastuu tai sitten ei.
Mukana huima esiintyjäkaarti
Maikkarilla pääsiäissunnuntaina nähtävän hyväntekeväisyyskonsertin tarkoituksena on hankkia uusia kuukausilahjoittajia Kirkon Ulkomaanavulle.
Konsertissa kuullaan monia kotimaisia tähtiä, jotka esittävät osin täysin uutta ohjelmistoa. Ulkomaiseksi vieraaksi saapuu brittiyhtye Hurts, jonka viime vuonna julkaistu albumi Happiness on myynyt Suomessa kultaa.
Idols-tähdet Hanna Pakarinen, Ari Koivunen, Koop Arponen, Kristiina Brask, Ilkka Jääskeläinen ja Pete Parkkonen esittävät ohjelman avausnumeron. Amorphikselta ja Reckless Lovelta kuullaan ensiesityksinä kevään aikana julkaistavat sinkkubiisit.
Duettoja esittävät Maija Vilkkumaa ja Jarkko Martikainen sekä Tarja Turunen ja Jyrki 69. Myös tämän vuoden Idols-semifinalistit ovat tietenkin omalla esityksellään mukana.
Tähtikaartiin kuuluu lisäksi Mariko, joka kertoo myös omasta vierailustaan Kambodzaan.
Idols tekee hyvää sunnuntaina 24.4. klo 19.15 MTV3-kanavalla.
Kuva: SXC