Hyviä uutisia lentomatkustajille: tästä kauan puidusta asiasta voi nyt saada korvauksia
Pitkät myöhästymiset korvataan
EU-tuomioistuin on vahvistanut vuonna 2009 tekemänsä päätöksen, jonka mukaan lentomatkustaja voi tietyin ehdoin saada korvausta lennon myöhästyessä vähintään kolme tuntia. Oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, jos viivästys johtuu olosuhteista, jotka eivät ole lentoyhtiön hallittavissa.
Yli kolmen tunnin viivästykset ovat harvinaisia: tuomioistuimen arvion mukaan mahdollinen korvausvelvollisuus koskee noin 0,15 prosenttia asetuksen piirissä olevien lentoyhtiöiden lennoista.
Finnair kertoo kunnioittavasa Euroopan tuomioistuimen päätöstä ja toimivansa sen mukaisesti. Yhtiön mukaan on hyvä, että epäselvään tilanteeseen on nyt saatu ratkaisu EU-tuomioistuimelta.
Viimeisimmässä AEA:n (Association of European Airlines) tilastossa Finnair on nimetty Euroopan täsmällisimmäksi lentoyhtiöksi.
Lähde ja kuva: Finnair