Kotimaan herkkuja huippuravintoloissa – puutarhasta suoraan lautaselle
Puutarhasta lautaselle
Kesä on aherruksen aikaa suomalaisissa puutarhoissa. Omalta maapalstalta voi ruokalautaselle noukkia muun muassa salaatteja, yrttejä, marjoja ja hedelmiä. Oman puutarhan tarjoamat mahdollisuudet on huomattu myös Suomen parhaimpien joukkoon lukeutuvissa ravintoloissa.
Omalta viljelypalstalta aineksia aterioihin tuovat esimerkiksi Savoy, Hella & Huone, sekä Tertin Kartano. Nämä ravintolat päätyivät myös Viisi Tähteä -verkkolehden järjestämässä ravintola-alan ammattilaisäänestyksessä Suomen 50 parhaimman ravintolan listalle.
Yrttejä, salaatteja, viljaa ja vihanneksia
Puutarhan kasvatus onnistuu myös kaupungin ytimessä. Helsingissä sijaitsevan Savoyn henkilökunta kasvattaa kesällä terassipuutarhassa esimerkiksi yrttejä keittiön käyttöön.
Suuremmilta viljelyaloilta voi puolestaan kerätä kunnon sadon. Tampereella sijaitseva Hella & Huone -ravintola hyödyntää sesongin raaka-aineita ja tuo omasta puutarhastaan Lempäälästä esimerkiksi yrttejä, salaatteja, hedelmiä, marjoja ja juureksia.
Myös Mikkelissä sijaitsevassa Tertin kartanossa moni aterian osa-alue katetaan oman maan tuotteilla. Tertissä niin vilja, vihannekset, yrtit, marjat ja sienet ovat omilta mailta.
Savoy oli Suomen parhaiden ravintoloiden listalla sijalla viisi, Hella & Huone sijalla 24 ja Tertin kartano sijalla 28.
Kuva: SXC