Hotellivieraan painajainen: nainen heräsi lutikkalauman keskeltä
Hotellihuone luteiden valtaama
Lontoolaisessa budjettihotellissa yöpynyt matkailija koki karmivan yllätyksen havahtuessaan hereille keskellä yötä: King’s Crossin alueella sijaitsevan Travelodge-ketjuhotellin sänky oli täynnä luteita. Yhdessä kahden sisarensa kanssa matkustanut nainen huomasi myös siskojensa petien tulvivan ällöttäviä ötököitä.
Hartlepool Mail -uutissivuston mukaan naiskolmikko oli päätynyt hotelliin hetken mielijohteesta metroaseman sulkeuduttua ja yhden sisaren tunnettua olonsa kipeäksi.
Hämmentävää kyllä, nainen päätti kääntyä hotellin vastaanoton puoleen vasta aamuseitsemältä. Moni olisi ottanut hatkat välittömästi, mutta kaksi siskoksista tyytyi puristelemaan ötököitä pois antaen huonovointisimman sisaren jatkaa uniaan.
Myöhemmin nainen havaitsi kymmeniä tulehtuneita puremia ympäri vartaloaan ja sai ikävään vaivaan antibioottikuurin. Hotelli on korvannut sisaruksille huoneen hinnan ja luvannut etsiä tilanteeseen kaikkia miellyttävän ratkaisun. Myös ludeongelma on otettu käsittelyyn ammattimaisen tuholaistorjunnan avulla.
Lähde: Hartlepool Mail
Kuva: Flickr / AndyRobertsPhotos