Helsingin juhlaviikot alkavat tänään
Festivaali ei vain kehota yleisöään altistumaan uudelle vaan ottaa myös itse askelia toistaiseksi tuntemattomaan. Uusina aluevaltauksina festivaalilla koetaan Vanhalla ylioppilastalolla järjestettävä, elektronista ja klassista musiikkia yhdistävä Avajaisklubi, kamarimusiikin pääkaupunkilaisten koteihin vievä Soitto kotiin -konserttisarja, kaikki kaupunkilaiset taiteen palvelukseen kutsuva Ihmisten kaupunki sekä mediataiteen festivaali Media Facades Finland.
Uusien sisältökokonaisuuksien lisäksi festivaali tarjoaa myös klassisen musiikin elämyksiä, kansainvälisen tanssitaiteen huippuja, eurooppalaisen ja kotimaisen teatterin parhaimmistoa esittelevän Stage-festivaalin, taidenäyttelyitä, elokuvia sekä 17 iltaa konsertteja Huvila-teltassa.
Juhlaviikkojen ennakkolipunmyynti on ollut tänäkin vuonna vilkasta.
– Lipunmyynti on edennyt ohjelmiston julkistamisesta lähtien tasaisesti. Joitakin konsertteja on jo myyty loppuun, mutta muuten lippuja on vielä saatavilla lähes kaikkiin esityksiin, toteaa Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.
Kuva: Sasa Tkalcan