Haluatko reissuun halvalla? Tämä on edullisin päivä lentää
Tiistaina matkaan edullisesti
Brittiläisen Which?-yhtiön kuluttajatutkimuksen mukaan tiistai on edullisin päivä lentää, kertoo uutissivusto Telegraph.
Selvityksen mukaan Englannista lähtevät lennot olivat selkeästi edullisempia nimenomaan tiistaipäivinä: esimerkiksi halpalentoyhtiö EasyJetillä matkustaminen oli perjantaisin keskimäärin 35 prosenttia kalliimpaa kuin tiistaisin.
Kallein matkustuspäivä on puolestaan sunnuntai, jolloin lentojen havaittiin olevan jopa 45 prosenttia hintavampia kuin torstaisin.
Tutkimuksen mukaan myös vuorokaudenajalla on väliä halvimpia lentoja etsittäessä. British Airwaysin edullisimmat lähdöt ajoittuivat varhaisaamulle ennen puolta kahdeksaa, kun taas EasyJetin aamulennot olivat myöhäisempiä lentoja kalliimpia.
Tutkimuksessa analysoitiin 1 174 lentoa kolmelta lontoolaiselta lentokentältä Dubliniin, Barcelonaan ja Alicanteen.
Lähde: The Telegraph
Kuva: Flickr / PhillipC