Halpalentoyhtiön pankkipalvelut rantautuivat Suomeen
Ruotsin jälkeen vuorossa Suomi ja Tanska
Norwegian-lentoyhtiön osaomistama pankki laajenee Pohjoismaissa. Uusi pankki aloitti suomalaisten asiakkaiden palvelun maanantaina 7.12.2015, kun verkkopankin suomalaiset sivut avautuivat samaan aikaan Tanskan vastaavien palveluiden kanssa.
Norjan ja Ruotsin markkinoilla jo vakiintuneen sijan saavuttanut Bank Norwegian tarjoaa palveluja yksityisille pankkiasiakkaille. Lentoyhtiön mukaan tavoitteet ovat samat Suomen ja Tanskan markkinoilla, joilla pankki aikoo keskittyä muun muasssa e-commerce-ratkaisuihin sekä Norwegian-lentoyhtiön ja pankin välisiin synergiaetuihin.
– Bank Norwegian on tavoittanut yli puoli miljoonaa asiakasta avauduttuaan Norjassa vuonna 2007. Siksi uskommekin pystyvämme vastaamaan suomalaisten ja tanskalaisten pankkiasiakkaiden toiveisiin. On meille selkeä etu, että Norwegian-lentoyhtiöllä on laaja asiakaspohja Suomessa ja että olemme jo markkinoilla hyvin tunnettu tavaramerkki, sanoo Bank Norwegianin toimitusjohtaja Erik Jensen.
Pankki odottaa toimintojensa Tanskassa ja Suomessa kääntyvän kannattavaksi kahden toimintavuoden jälkeen. Pankki tulee aluksi tarjoamaan laina- ja talletuspalveluja. Vuoden 2016 ensipuoliskolla Bank Norwegian lanseeraa Norwegian Reward -ohjelman, joka on yhdistetty luottokortti ja Norwegian-lentoyhtiön kanta-asiakaskortti.
Norjassa ja Ruotsissa korttia käyttämällä saa bonuspisteitä 20 prosentin edestä ostosten arvosta Norwegian-lentoyhtiön kanssa asioitaessa ja 1 prosentin arvosta kaikista muista ostoksista.
Lähde: Bank Norwegian
Kuva: Norwegian