Flow-tapahtumassa taidetempaus suvaitsevaisuuden puolesta
Vihanvastainen seinä syntyy yhteisvoimin
68-vuotias berliinitär Irmela Mensah-Schramm, The Hate Destroyer, on ottanut asiakseen sotkea jokaisen tielleen osuvan rasistisen, juutalais- ja homovastaisen graffitin, tarran ja julisteen.
Mensah-Schramm saapuu ensi viikolla Helsingissä järjestettävään Flow-tapahtumaan, jossa hän toteuttaa vihanvastaisen seinän yhdessä Ei vihapuheelle -liikkeen, festivaalikävijöiden ja tunnettujen taiteilijoiden kanssa.
Rasististen symbolien peittämä seinä on noin 20 metriä pitkä ja 2,5 metriä korkea ja jokainen saa jättää kädenjälkensä teokseen vihan vastustamisen merkiksi. Seinän tarkoitus on osoittaa konkreettisesti, ettei kenenkään tule suhtautua vihaan välinpitämättömästi ja että vihan voi kääntää joksikin muuksi. Teoksen avaa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.
Festivaalin aikana Mensah Schramm pitää päivittäisen työpajan teoksen luona ja kertoo festivaalin puheohjelmassa omasta työstään launtaina klo 18-19 Ravintola Lämmössä.
Lähde: Flow Festival
Kuva: Flow Festival / Lasse Lecklin