Festarikansa suuntaa Seinäjoelle – Provinssirock alkaa tänään
Provinssirock käynnistyy Seinäjoella
Seinäjoen Törnävänsaarella käynnistyy tänään järjestyksessään 35. Provinssirock. Ensimmäiset esiintyjät nousevat lavalle iltakuuden maissa.
Viikonlopun ulkomaiseen esiintyjäkaartin kuuluvat muun muassa Blur, Bad Religion, Mew sekä The Sounds. Suomalaisnimiä edustavat esimerkiksi Karri Koira, Pää Kii, J. Karjalainen ja Stella. Festivaaleilla nähdään myös uraansa lopetteleva suosikkiyhtye PMMP.
– Järjestelyt ovat sujuneet loistavasti pienestä tulipalosta huolimatta, ja odotamme festivaalia jo kädet syyhyten, kertoo Selmu ry:n toiminnanjohtaja Harri Pihlajamäki.
Pientä dramatiikkaa festivaalialueella aiheuttanut saarilava tuhoutui tulipalossa kesäkuun alussa. Seinäjoen kaupungin omistama legendaarinen lava oli kuitenkin jo aiemmin saanut purkutuomion, eikä aiheuttanut ongelmia festivaalijärjestelyihin.
Sateisesta sääennusteesta huolimatta Seinäjoella on ainakin toistaiseksi vältytty pahemmilta rankkasateilta. Festivaali on käynnissä sunnuntaihin saakka.
Katso festariohjelma täältä!
Kuva: Linda Brownlee