Eroottinen trendi leviää hotelleissa – tässä syy
Hotelliin toteuttamaan fantasioita
Ystävänpäiväviikonloppuna ensi-iltansa saava rohkea Fifty Shades of Grey on kiistatta yksi vuoden 2015 odotetuimmista elokuvista. E. L. Jamesin samannimiseen hittikirjaan perustuva elokuva on saanut myös hotellit havaitsemaan erinomaisen markkinaraon.
Kirjassa esiintyvä Heathman Hotel Yhdysvaltojen Portlandissa Oregonin osavaltiossa on luonnollisesti tarjonnut Fifty Shades of Grey -paketteja jo aiemmin kirjojen noustua kansainväliseksi myyntimenestykseksi. Elokuvan ensi-illan lähestyessä fantasioiden toteuttamiseen kannustavat paketit ovat tehneet paluun.
Romaanissa nuori opiskelijatyttö tapaa vaikutusvaltaisen ja varakkaan miehen, joka aloittaa tämän kanssa seksisuhteen – omilla ehdoillaan. Kirjan hahmot viettävät öitä Heathmanissa, mutta myös käyvät hotellissa drinkeillä ja illallisilla. Myös hotellin hissi on tuttu kirjan sivuilta.
Hotelli onkin ottanut kaiken irti kansan kiinnostuksesta lanseeraamalla erikoisuuksia nimikkodrinkistä seksikkäisiin viikonloppuihin ja helikopteriajeluihin. Hulppein Fifty Shades -teemaloma kestää viikon ja vie matkailijat myös kahteen muuhun hotelliin.
Maailmanlaajuisesti kirjaa ja sen kahta jatko-osaa on myyty yli 100 miljoonaa kappaletta. “Kotiäitien pehmopornoksi” tituleerattu kirjasarja on saanut myös lukuisat muut hotellit panostamaan romantiikkaan ja eroottisiin viikonloppupaketteihin.
Esimerkiksi Edinburghissa sijaitseva Nira Caledonia -hotelli tarjoaa faneille 50 Plaids of Wa-hay -nimistä skottiversiota. Paketti sisältää muun muassa yhteisiä hierontoja ja lelulaatikon makuuhuoneen puolelle. Lisämaksusta asiakkaat voivat tilata samppanjakylvyn.
Hotellien järjestämät paketit jättävät kuitenkin mojovan aukon lompakkoon: esimerkiksi Edinburghissa hinnat alkavat 1 300 punnasta eli lähes 1 700 eurosta, kun taas Heathman Hotelin hulppein viikon mittainen paketti maksaa 7 500 dollaria eli noin 6 400 euroa.
Hieman edullisempi hintalappu on San Franciscossa toimivalla Personality Hotels -ketjulla, joka tarjoaa asiakkaille käsirautoja, silmät peittäviä siteitä ja muita elokuvan teemaan sopivia seksileluja 150 dollarin eli noin 130 euron lisämaksusta.
Luitko sinäkin nämä kirjat? Katso alta elokuvan traileri!
Lähde: New York Post, Heathman Hotel, Daily Mail
Kuva ja video: YouTube / Fifty Shades of Grey