Aurinkomatkat uudistuu
Aurinkomatkojen tuote- ja palveluvalikoimaan kuuluvat jatkossa valmismatkojen lisäksi lentoliput, lento- ja hotellipaketit, räätälöidyt matkat, teemamatkat ja risteilyt sekä ryhmämatkat. Yhtiö on yhdistymisen myötä vapaa-ajan matkustuksen markkinajohtaja Suomessa lähes 40 prosentin markkinaosuudellaan. Aurinkomatkat vie vuosittain ulkomaille 350 000 matkustajaa.
– Suomalaisten vapaa-ajan matkustus lisääntyy jatkuvasti ja moderni, nykyaikainen matkustaja haluaa kaikki palvelut helposti saman katon alta. Nyt pystymme tarjoamaan asiakkaan matkustustarpeeseen aina parhaiten sopivan vaihtoehdon joko valmismatkatarjonnastamme tai räätälöimme asiakkaalle hänen toiveidensa mukaisen matkakokonaisuuden, sanoo Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Tuomo Meretniemi.
– Aiomme olla markkinajohtaja kaikilla matkailun osa-alueilla ja etsiä uuden tavan yhdistää valmismatkatuotantoa ja omatoimimatkailijoille lento- ja hotellitarjontaamme. Tällaista konseptia ei Suomessa ole matkailijoille aiemmin ollut tarjolla.
Aurinkomatkat haluaa olla edelläkävijä myös matkustamiseen liittyvien lisäpalvelujen tarjoajana. Yhtiö näkee, että lähitulevaisuudessa matkailijat kaipaavat matkan lisäksi monenlaisia lisäpalveluja ja tuotteita, kuten erilaisia mobiilipalveluja, kodin turvapalveluja matkan ajaksi, ja kohteissa lapsenvahtipalveluja.
Kuva: SXC